Foodin pika-cordyceps 40g
Cordyceps Sinensis
on harvinainen sieni, joka kasvaa Kiinassa, Tiibetin ja Nepalin vuoristossa.
Cordyceps -sienilajeja on yli 680, joista Cordyceps Sinensis on tunnetuin ja
käytetyin.
Tuplauutettu cordycepsuutejauhe on valmistettu
keittämällä cordycepsistä vesiliukoiset ainesosat ja alkoholiuuttamalla uutettu
alkoholiliuoiset ainesosat, jolloin saadaan vahva konsentraatio.
Pika-Cordycepsimme sisältää 30 % polysakkarideja.
Ensimmäinen viite
Cordycepsin käytöstä Kiinassa on 1082-luvulla ja Eurooppaan se on tullut
Pariisin kautta vuonna 1726.
Jauhe on valmista
sekoitettavaksi veteen, eikä uuttamisen ansiosta tarvitse pitkää keittoaikaa.
Teen voi käyttää sellaisenaan tai esim. pirtelön pohjana. 0,25-1 grammaa
cordycepsiä terävöittää myös pirtelöä tai suklaata
mainiosti.
Tuplauutettu Cordyceps-uutejauhe valmistetaan
kolmivaiheisella kuumavesi- ja alkoholiuutolla, mikä takaa mahdollisimman
konsentroidun lopputuotteen.
Raaka-aineet
tutkitaan ja puhdistetaan huolellisesti ennen uuttoa puhdistetussa
entsyymirikastetussa vedessä, jotta solut saadaan pehmenemään hyvän
lopputuloksen saavuttamiseksi. Raaka-aine keitetään ensin kolme kertaa kasaan,
jotta vesiliukoiset yhdisteet saadaan irroitettua sienestä mahdollisimman hyvin.
Tämän jälkeen konsentroitu ”liuos” laitetaan 12 tunniksi ensimmäiseen
alkoholiuuttoon huoneenlämmössä, jolloin osa rasvaliukoisista ainesosista irtoaa
nesteeseen.
Alkoholiuutto tehdään kaksinkertaisella uutolla
65-70 °C asteessa, jolloin saadaan vesi haihtumaan ja konsentroitua cordycepsin
vaikuttavat ainesosat. Näin ollen saadaan irroitettua rasvaliukoiset yhdisteet
sienistä valmiiseen ”liuokseen” kuivausta varten.
Alkuperämaa/Ursprungsland: Kiina/Kina
Ainesosat/Innehåll: Cordycepsuutejauhe 30% polysakkarideja ja 1% adenosiineja. Cordyceps sinensis. / Cordyceps extrakt, 30% polysackarid
Foodin pika-cordyceps 40g
- Valmistaja: FOODIN
- Tuotekoodi: 6430048230581
- Verkkokaupassa sekä
Porvoon Ekokaupan varastossa: Loppu molemmista
-
21,95€
- Veroton: 19,25€