Biomed Maustettu Luuliemijauhe 30g Kurkuma-inkivääri-chili
Poron luu- ja luuydinuute -jauhe on valmistettu pohjoisen äärimmäisissä olosuhteissa vaeltaneiden porojen luista. Maustettuun luuliemijauheeseen lisämakua tuovat kurkumiini, inkivääri ja chili.Kyseessä on ikivanha ravintolisä, jonka ajatuksena alun perin oli hyödyntää koko eläin, ei vain lihaa luiden ympäriltä. Sen aikaiset ihmiset huomasivat, että luuta oli kuitenkin vaikea pureskella. Kuin sattumalta keksittiin keino lämmittää luita vedessä heittämällä sekaan kuumia kiviä. Niin luita alettiin hauduttaa pitkään ja lempeästi, saaden talteen myös luiden sekä luuytimien arvokkaat ravinteet. Näin ylijäämästä muodostui kallisarvoinen raaka-aine.
Poro on karaistunut syömään kitukasvuisia, mutta ravinteikkaita Lapin luonnonkasveja. Sisulla se selviää haastavistakin ajoista. Poro onkin yksi puhtaimmista ja laadukkaimmista kotimaisista raaka-aineista.
-
Luonnollinen kollageenin, glukosamiinin, kondroitiinin, hyaluronihapon ja aminohappojen lähde
-
Valmistettu Lapissa laiduntaneiden porojen luista
-
Hyödyntää kallisarvoisen, muutoin ylijäämäksi joutuvan puhtaan ja laadukkaan raaka-aineen
-
Lämmittävällä luuliemellä on pitkä käyttöhistoria
-
Valmistettu hitaasti hauduttamalla raaka-ainetta kunnioittaen
-
Haudutettu puhtaassa suomalaisessa lähdevedessä
-
Helppo- ja monikäyttöinen, jauheen voi lisätä suoraan kuumaan veteen yrttisuolan kera tai suolaisiin/makeisiin ruokiin ja juomiin.
-
Puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet
-Puhdas suomalainen lähdevesi
-Pohjoisen puolivillin metsäeläimen, poron luu ja luuydin
-Omenaviinietikka
-Lisäaineeton
-Mausteena kurkumiini, inkivääri ja chili
HUOM! Tuotteen koostumus saattaa hieman vaihdella johtuen tuotteeseen uutetun luuytimen määrästä. Luuytimen sisältämä ravintorikas rasva saattaa tehdä koostumuksesta rakeisempaa, tummempaa ja voimakkaamman tuoksuista.
Käyttöohjeet: Suositeltava vuorokausiannos: 1-2 tl (1-2 g) päivässä. Sekoita lämpimään veteen.
Suositeltava vuorokausiannos 1-2 tl (1-2 g) sisältää:
Kollageeni 162-324 mg
Aminohapot
Glysiini 43,6-87,2 mg
Glutamiinihappo 24,4-48,8 mg
Hydroksiproliini 19,8-39,6 mg
Proliini 22,8-45,6 mg
Glukosamiinit 1,1-2,2 mg
Hyaluronihappo 0,66-1,32 mg
Kondroitiini 2,7-5,4 mg
Natrium 120-240 mg
Kurkumiiniuute (BCM-95®) 30-60 mg
Ainesosat
Pakastekuivattu luuliemi (lähdevesi, suomalainen poron luu ja luuydin, omenaviinietikka), Guerande-merisuola, inkiväärijauhe, kurkumiini (BCM95), chilijauhe. Saattaa sisältää jäämiä luusta ja tukikudoksesta.
Varoitukset: Ravintolisä. Ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisää ei tule käyttää monipuolisen ruokavalion korvikkeena. Tuote on säilytettävä pienten lasten ulottumattomissa. Pakkaus sisältää kuiva-ainepussin, ei saa syödä!
Biomed Maustettu Luuliemijauhe 30g Kurkuma-inkivääri-chili
- Valmistaja: BIOMED
- Tuotekoodi: 6417152000460
- Verkkokaupassa sekä
Porvoon Ekokaupan varastossa: Loppu molemmista
-
34,95€
- Veroton: 30,66€