• Aduki Manteli Luomu 1kg
Aduki Manteli Luomu 1kg:

Manteli on pähkinää muistuttava siemen, ja sopii joskus myös niille, joille pähkinät eivät allergian tai muun syyn vuoksi sovi. Mantelit ovat erittäin E-vitamiinirikkaita. Lisäksi niissä on runsaasti proteiinia ja vähän hiilihydraatteja. Mantelimme ovat luomutuotettuja.


Mantelit suositellaan liottamaan ennen käyttöä, jolloin niistä tulee entistäkin maukkaampia ja ne sulavat paremmin. Mantelin voi myös kuoria ennen käyttöä, mikäli haluaa nauttia mantelin pehmeästä mausta ilman kuoren voimakkaampaa makua.


Mantelit sopivat loistavasti esimerkiksi raakakakkuihin, pirtelöihin tai salaatin sekaan. Voit myös maustaa liotettuja manteleita lempimausteillasi ja kuivattaa hellävaraisesti, jolloin saat vieläkin herkullisempaa naposteltavaa. Kokeilemisen arvoista on myöskin mantelimaidon valmistus: Blendaa hienoksi 1 dl liotettuja (kuorittuja) manteleita yhdessä litrassa vettä. Siivilöi kuidut pois ja käytä ne myöhemmin esimerkiksi leivonnassa. Mausta maito halutessasi vielä ripauksella hunajaa, vanilijaa ja laadukasta suolaa. Säilytä maito jääkaapissa ja nauti sellaisenaan tai pirtelön pohjana.


Ainesosat:

Luomumanteli


Ravintosisältö / 100 g:

Energiaa (kJ), 2793

Energiaa (kcal), 667

Proteiinia (g), 23,7

Hiilihydraatteja (g), 3,5

Rasvaa (g), 60,9

Ravintokuitua (g), 6,5


Alkuperämaa: Espanja


Karvasmantelin esiintyminen on mahdollista.

Kirjoita arvostelu

Ole hyvä kirjaudu sisään tai rekisteröidy arvostellaksesi

Aduki Manteli Luomu 1kg

  • Valmistaja: ADUKI
  • Tuotekoodi: 6430013860911
  • Verkkokaupassa sekä
    Porvoon Ekokaupan varastossa: Kyllä, molemmissa saatavilla
  • 24,95€

  • Veroton: 21,89€